★ Sielulle ruokaa

Mulle viime torstai oli todella voimaannuttava päivä, vaikka se ei ehkä siltä vaikuttanutkaan seuraavana päivänä, nimimerk. nousin vasta kahden jälkeen iltapäivällä sängystä ylös univelkoja kuittaamasta. Mutta parasta ovat päivät, kun ei tarvitse herätä aikaisin ja ei tarvitse tehdä mitään sen kummenpaa.
Torstai oli täynnä niitä juttuja, mitkä on mulle parasta huumetta. Päivä lähti käyntiin tatuoinneista - tällä kertaa itse istuin vain henkisenä tukena. Mun mielestä tatuointistudiot on todella inspiroivia paikkoja ja henkilökunta (yleensä) ovat rempseitä hölösuita ja heidän työnskentelyä on innostavaa katsoa. Ja luovuus kukkii! Iltapäivästä mulla oli FitFarmilla tapaaminen ja illalla mentiin Amaranthen keikalle pakkahuoneelle. Päivään oli kiteytyny kaikki intohimo (paitsi eläimet ja kirjoittaminen) ja seuraavana aamuna kun heräsin, oli mahtava tunne herätä niin onnellisena, että päätin jäädä sänkyyn makamaan ja nauttimaan tästä täydellisestä tunnetilasta.

Tatuointi Studio Halo

     

Vaikka olisikin pukannut vähän väsymystä päälle, niin se sisäinen energia mitä tuosta päivästä sai, oli mieletön. Sielunhoitoa. Toiseksi edellisessä tekstissäni kirjoitin, etten ole ruokkinut sieluani, mutta nyt sekin selvisi, miten sitä hoidetaan. Vaikka ei nyt joka päivä tulisi käytyä keikoilla tai tatskaliikeessä, mutta ehkei se ole se tarkoituskaan. Oon kirjoittanut tämän päivän aikana monta riviä ja sivua tekstiä, ja vieläpä hyvin vaivattomasti. Eikä se inspiraatio olisi syntynyt kotona kyhjöttämisestä.

Joten muistetaan ruokkia omaa intohimoamme ja tehdä niitä asioita, mistä oikeasti pidämme. Useamminkin kuin kerran kuukaudessa, tai kerran viikossa. Meidän on järjestettävä aikaa niille asioille, mistä saamme voimaa ja mistä nautimme. Usein painelemme ulkopuolisten paineiden alla, joten emme vaikka ei uskalla ottaa töistä vapaaksi, että voisimme tehdä jotain muuta. Tai "jos ei kukaan muukaan" niin en minäkään. Muutenkin mua ottaa pottuna päähän, esimerkiksi tatuoinnit eivät ole kaikkien mieleen, mutta sitten jollekkin muulle se voi olla iso asia. Sittenkun nämä jotka eivät tykkää, yrittävät estellä ja kieltää tatuoinneista innostuneita ottamasta niitä, ja taas on muutaman intohimo tukahdutettu. Inhoan ihanteita ja muotteja, mitä some ja ulkomaailma meille tyrkyttää ja minne meidät yritettään asettaa. Tehdään just niitä juttuja, mitä halutaankin.

♥ Baka

★ Kuilun reunalla

Kenellekkään ei tule varmaan kovin suurena yllätyksenä, että meikäläinen on hurahtanu Fitness - touhuun ja salilla ravaamiseen. Ja ihan kunnollisia tavoitteita tämän harrastuksen saralla on asetettu, kuten nyt mulla oli tavoite tälle vuodelle päästä Fitnessmalli - kisoihin, mutta siihen tuli uusia muutoksia ja koko homma näyttää olevan menneen tosi some painotteiseksi, eli eipä meikäläisellä sinne sitten ollutkaan mitää asiaa. Huonoja tekosyitä kyllä juu, mutta kun tapana ei ole jäädä tuleen makaamaan, niin on jo uudet tuulet puhaltamassa.

Eilen juuri pyörähdin FitFarmin toimistolla juttelemassa Harrin kanssa uusista suunnitelmista, mikä nyt näyttää hyvin vahvasti siltä, että Bikini Fitness olisi seuraava maali. Tulevaisuus ei vaan näytä nyt kovin kauniisti kukkivan, sillä mun kroppa, tai kroppani nivelet eivät ole luotu tätä maailmaa varten.

Polvissa on kasvuhäiriö ja yliliikkuvat nivelet, sekä vielä ne ovat vinossa, mikä aiheuttaa vaivaa jos jonkinmoista. Yliliikuvuus on alkanut aiheuttamaan tulehdusta nivelissä, mikä nyt vielä pahentaa tilannetta. Olkapää on yliliikkuva, eikä tahdo pysyä omassa kuopassaan ja lantio on nyt kerran naksautettu paikoilleen, kun keikahti vasemmalle puolelle. Hauiksessa on hermot pinteessä, mikä aiheuttaa välillä puristusotteen katoamista oikeasta kädestä ja aiheuttaa vihlontaa sormiin. Keskiviikkona kuulen tuomion jäsenkorjaajalta kropastani, joten ei nyt kaikkea toivoa heitetä pois.

Saliharrastusta en voi siltikkään jättää, koska juuri nämä yliliikkuvat nivelet tarvitsevat parhaan mahdollisen tuen lihaksilta. Eli mun tapauksessa hyvä lihaskunto ja lihasmassa ovat avainasemassa. Saatika sitten ylipaino, siinä sitten oltaiskin. Ulkopuolisen korvaan kuulostaa ihan pössöltä ravata salilla huonojen nivelien kanssa ja ehkä se saattaa vähän sitä ollakkin.

Eilen sitten sovittiin, että kyllä tässä kokeilla täytyy, sittenhän sen tietää. Treenit tehdään kropan ehdoilla ja järki pidetään päässä. Pallo on mulla, kuinka hyvin huollatan itseäni ja pidän nivelistä huolta. Liikkeissä vältetään niveliä loppuun asti ja kaikki polvia "liian" rasittavat (lankkukyykky, etureisi painotteinen kyykky) jätetään pois. Ja siihen täytyy nyt varautua, että jos kroppa ei kestä, peli vihelletään poikki. Kuten juuri eileen puhuttiin, että mulla on liian monta tervettä elinvuotta hukattavana. Yksien kisojen takia en heitä loppuelämääni hukkaan, mutta silti, silti täytyy yrittää. En vain perkele vie suostu heti heittämään hanskoja tiskiin.

Dieetillä luultavasti homma ratkeaa, jatkuuko homma vai ei. Ei siinä sitten auta kuin keksiä muuta jos homma ei toimi (tai olenkin jo suunnittelut suunnitelma B'n), ei siinä itku auta markkinoilla. Jatketaan pään hakkaamista seinään, vaihdetaan vain tapetit välillä. Tässä on myös se paska puoli, että jos kropassa on tulehdusta, niin laihduttaminenkaan ei onnistu. Ei tullut voittoa geenipankissa, mutta ehkä jossain muussa pankissa tuli paremmat sijoitukset.

Myös se, että oma uskoni omaan tekemiseen on tällä hetkellä paljon vahvempi, mitä ulkopuolisten mielipiteet. Ja jos hullusti käy, omalla vastuulla. Ainakaan en voi tulevaisuudessa moittia itseäni, että en edes yrittänyt. Enempi katuu tekemättömiä asioita, kuin tehtyjä. Häntä pystyy ja kohti uusia pettymyksiä!

                                                                      ♥ Baka

★ Juokse, villi lapsi

Juokse kauemmaksi
Siellä kasvat vahvemmaksi ja vapaammaksi.

Jos haluaisin keksiä mun kuluneelle viikolle moton, se menisi varmaan hyvin kliseisesti, että kuuntele sydäntäsi. Se kyllä tietää, mutta vaatii rohkeutta uskoa ja luottaa siihen. Jos uskallamme luottaa meidän sisäiseen ääneemme, meistä tulee vapautuneempia ja iloisempia.

Oon miettinyt, miksi mua vetää puoleensa hyvin energiset, touhuavat ja avoimet ihmiset. Luulen, että syy siihen on, että he ammentavat sisäistä voimaansa, sisäistä aurinkoaan. He, jotka uskaltavat ajatella ja jakaa positiivista energiaansa. Ja olen miettinyt monesti, miksi mä en (vielä) ole sellainen.

Kahvikupin ääressä tajusin, että en ole niin sanotusti ruokkinut sieluani. Olen onnistunut kuihduttamaan sen sisäisen äänen, sisäisen voiman jonnekkin kaukaisuuteen, ollakseni muiden mieliksi. Ollakseni kuin ne kaikki muutkin murjottavat ihmiset, jolla on aina kahvikuppi väärinpäin, väsymys ja huono elämä muutenkin. Riistetään kynttilän liekiltä happi, ettei se voi enää roihuta ja ihmettelemme, miksi olemme sisältä kuolleita.

Se ei tarkoita, että voimme olla ilkeitä muille ja käyttäytyä miten haluamme. Se tarkoittaa, että alamme seuraamaan omaa ääntämme, ruokkimaan sieluamme ja näin ollen alamme jakamaan omaa positiivisuutta. Elämä ei olekkaan kurjaa. Nukumme hyvin, emmekä valita väsymystä, syömme hyvin ja sopivasti, emmekä valita nälkää tai lihavuutta. Kasvatamme intohimoamme ja jaamme taitomme muille. Kannustamme muita. Emmekä pelkää olla ihmisiä. Pidämme sisäisemme aurinkomme vahvempana kuin ulkoisen myrskyn.

Elämämme ei ole, eikä tule olemaan täydellistä. On vain otettava vastaan mitä elämä meille antaa ja raivattava oma polkumme - nöyränä, muttei alistettuna. Ja joskus meidän täytyy päästää vain irti, tietämättä minne olemme putoamassa. 


♥ Baka

★ Keskenräisiä oomme kaikki

Siinää ja miinää. Onko tutun kuuloinen lause "No tuu vaa käymään, mutta täällä on kyllä tosi sotkuista!"
Harvemmin soitetaan kaverille ja kysytään "saako tulla kahville?" ihan sen takia, että voimme mennä kyttäämään kuinka sotkuista siellä on ja tursuaako pyykkikori yli laitojen.
Mutta miksi teemme tälläistä? Miksi selittelemme mitä emme ole tehneet ja miksi joku asia on nyt näin. Toki voi olla, että kaverin kämppä todella on sotkuinen ja haluaa varoittaa jo etukäteen, mutta eilen kuulin "uudenlaisen" version tästä.

Pelkäämme, että joku näkee meidän inhimillisyyden.

Emme halua näyttää muille, kuinka laiskoja ja aikaansaamattomia olemme olleet. Yhteiskunta, media ja läheiset luovat meille omia paineita, emmekä halua epäonnistua. On inhimillistä olla aikaansaamaton ja väsynyt, mutta emme voi näyttää tätä puolta muulle maailmalle. Haluamme pitää omat kulisimme yllä omasta elämästämme, emmekä halua yleisön kurkkivan verhojen taakse.

Yritämme olla itkemättä ja murtumatta, samalla estäen oman inhimillisyyden. Kiellämme omia tunteitamme ja menemme virran mukana. Emme saisi tehdä virheitä ja näyttäen oman inhimillisen puolemme. Tuleepahan vain näin mieleen, että jossain työpaikoissa näkyy olevan hyvin tarkkaa sille, ettei virheitä tule. Se on inhimillisyyden estämistä, sillä meistä kaikki tekee virheitä, se on väistämätön tosiasia. Tälläinen ympäristö on vahingollinen ihmiselle. Meille täytyy antaa lupa tehdä virheitä, ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. Enkä nyt liitä tähän vakavia rikoksia, mistä täytyy saada tuomio, vaan meidän arkipäivisiä ja vähän isompia mokailuja. Olemme kuitenkin vain ihmisiä.

Joten meidän täytyy vain oppia antamaan itsellemme lupa mokata ja antaa itsellemme lupa olla ihminen. Näin myös annamme itsellemme enemmän vapautta, kun irrottamme taas yhden kahleen enemmän.

♥ Baka