Tosta edellisestä postauksesta sain innostuksen kertomaan vähän palen ja mun yhteisestä taivalluksesta, joten kääritäämpäs hihat! Edellisessä blogissa tein jo tunteellisen ja pitkän itku-rakkaus-postauksen, mutta jospa uudelleen 8)
sukuposti
I would tell you about me and Pale, how we met and what has happened!
Ensimmäisen kerran näin Palen läheisellä ravitallilla, jonka omistaja on mun kaverin (isän kummitytön) isä ja siellä tuli aina pyörittyä. En tiedä mikä siinä silloin kolahti 7-vuotiaan tytön tyllerön päähän, joka oli juuri aloittanut ratsastuksen, tuo punaruskea jättiläinen, joka edelleen on varastanut sydämen. Negatiivistä kommenttia muistan kuulleen silloisesta varsasta aika paljon, mutta ne jäi jonnekkin unholaan. Tykkäsin Palesta aivan hirveästi, vaikka en mitään sen kanssa tehnytkään :D Sitten jossain välissä koitti aika, kun Pale lähti etelä-suomeen treeniin. Ja itku tuli. Piti tulla tuotoikas ravuri näille ihmisille, HAHA HALUAN NAURAA. Harmi kun ostitte liian fiksun hevosen siihen hommaan dude. Noh, siellä sitä juoksutettiin ja yritettiin saada hyvää tulosta aikaiseksi ja kyllähän sieltä jotain irtosikin :) Suututtaa vain se kuinka tyhmiä ihmiset on. Pale lopetti juoksemisen 6-vuotiaana, tai se ei vaan liikkunut minnekkään. Silloin enoni (joka omisti Palen) pisti sen myyntiin. Ja voi appajee, revin suurinpiirtein isän palasiksi, että saisin sen omaksi.
The first time I saw Pale at stable what is closely my house. I don't know what that's was, than 7 years old little girl fall love with horse and I'm the same way still haha :D I hear lots of negative comments about that horse, but I don't had care. I liked so much Pale, even I did not do nothing special with him. Then was time when Pale went to south of finland and I cried. People hope they get good horse who wins so much money but HAHA I WANNA LAUGHT. So sad dudes, you bought to smart horse. Well, they training and Pale get some money. But I hate that people, how they can be so idiots. About hurting that horse :( Pale stop running about 6 years old and my uncle get it sell. And wuhuu, good luck I dont torn my dad when I want so much that horse for me :D
Yhtenä yönä heräsin siihen kun isä puhui puhelimessa - perustelemassa ostopäätöstä palesta! Olisin voinut vaikka kuolla silloin onnesta. Mutta leikin silloin etten tiennyt asiasta :D Koska sen piti olla yllätys isältä. Hyvin siinä onnistuikin, kun onnistuivat lopulta yllättämään mut :D Kaveri kysyi multa, että miltä tuntuu omistaa nyt hevonen. Juoksin ensin äitin luo: "Mikä hevonen?", sitten isän luo: "Mikä hevonen?", sitten pistin viestiä takaisin, että en ole saamassa hevosta. Samassa isä ja äiti tulivat, että nojoo, ostettiin me Pale ja se menee Kujasen ratsutallille, niin koulutetaan siitä ratsu! Oli niitä harvoja hetkiä kun itkin onnesta :)
One night I wake-up when my dad speak on the phone - told to my uncle why he want bought Pale! I thinked I can die with happines. But I doesn't told my dad that I was hearted - because he want it is surprise. Was went long time, when my friend ask me: "How you feeling now than you have own horse?" Then I went ask my parents "What??" but they was just like: "What horse? We didn't bought anythink!" I tell my friend that I don't get horse, when my parents coming my room and told me that they bought Pale for me and I get it today and he have place on riding stable where we start training him to the ride! It's was time when I cry of happines.
|
Entisen blogin banneri |
Pale tuli meidän kotiovelle asti - laihana kuin rotta. Ja se käyttäytyi omituisesti. Se ei ollut kunnossa henkisesti, eikä fyysisesti. Siitä alkoikin taistelu terveestä elämästä. Luottamus ihmisiin oli kadonnut - arvatenkin huonon kunnioituksen ja käsittelyn aikana. Mahahaava todettiin huonon ruokinnan ja stressin takia. Mihkään hevonen ei pystynyt luottamaan. Aluksi se oli aika rauhallinen, koska pelkäsi kaikkea uutta, eikä uskaltanut ns. kapinoida. Sitten ajan kuluessa herrasta tuli vähän vauhdikkaampi tapaus, kun luottamus alkoi kasaantua kuin palapelin palat. Vieläkin vähän tuntuu, että joku pala on kadonnut niin syvälle ja kauas, ettei sitä saa edes kasaan. En tarkoita, että pale olisi mikään ongelmallinen enää, ainoastaan, että vanhuksella on yhä niitä omia ajatuksia ja mielipiteitä siihen ja tuohon, jotka tuskin koskaan katoavat minnekkään :) Sen verran tempperamenttia herralla on.
Pale has came to my home - skinny like a rat. And he wasn't like normal. He wasn't alright about mentally or physically. It was day when we start to fight about healthy life. He don't trust of anythink or anybody. He have gastric ulcer. First he was little bit easy, but when he start to get trust of people, he start to rebel. But I think he never would be like a sheep, because he have to much temperamental about that 8)
Nyt pale asustaa yhdessä siitostallissa pitäen miehisyyttä yllä :D Sen avulla on koulutettu yhtä varsaa tulevaa raviuraa varten. Nyt toivottavasti herra saa viettää ansaitut eläkepäivät kunnialla loppuun kyseisellä tallilla!
♥ Bakanami