★ Mitä kuuluu?

Terve taas, vapaapäivän kunniaksi on hyvä istahtaa hetkeksi tietokoneen ääreen ja alkaa näpyttelemään. Jos kirjoittaisin tähän postaukseen kaikki mitä haluaisin kirjoittaa, tai mitä on mielessä, tämä teksti ei loppuisi ikinä. Aloitetaan siis vähän kevyemmin!

Mitään maata mullistavaa ei ole tapahtunut tässä viime aikoina, mutta viime perjantain provinssista voisin vähän kirjoitella. Facebookin olen jo päivittänyt, mutta jos vielä tänne vähän hehkuttaisi :--)

Tiedättekö mikä on kiduttavaa? Menette illalla sänkyyn makaamaan, ajatuksena alkaa nukkumaan. Kieritte siinä ympäriinsä ja mietitte asioita. Yhtäkkiä te muistatte jonkun tunteen. Sen tunteen pystyy muistamaan, mutta ei tuntemaan. Päähän tulee jonkinlainen visio siitä, että olette joskus tunteneet jonkun voimakkaan tunteen, esimerkiksi onnesta. Mutta et vain pysty tuntemalla tuntemaan sitä, vaikka haluaisit.
Näin on mulle käynyt viime aikoina useasti. Nukahdan ja toivon, että joskus pystyn vielä tuntemaan niin suurta iloa, että ei ole olemassa parempaa oloa.

Viime perjantaina olin provinsissa töissä, auttamassa keittiömestareita tekemään esiintyjille ruokaa. Jos joku kuuntelee Dead by aprilia, tietää kuka on Christoffer Andersson. Noh, tämä herra sattui hakemaan mehua, kun minä olin vaihtamassa ruokaa linjastoon. Reaktio oli mahtava "Ei helvetinpersejumalistevittu" - ryöppy ja juoksentelu lohisopan kanssa ympäriinsä. Aloin nössöilemään, enkä uskaltanut käydä pyytääs nimmaria, mutta hetken patistelun jälkeen kipitin miehen juttusille ja sain nimmarin, sekä hän kysyi, tulenko katsomaan keikkaa, minkä jälkeen juoksin keittiöön ja purskahdin onnen kyyneliin. En ole itkenyt onnesta muistaakseni 8 vuoteen - viimeksi silloin, kun sain oman hevosen. Tunne oli mahtava. Tunsin melkein konkreettisesti, että onni potkaisi perseelle! Se oli ehkä ensimmäinen kolaus siitä, että pystyn oikeasti tuntemaan aidosti onnellisuutta, ihan täysillä.

Ihana Stoffe ja Marjukka + mun uudet silmälasit by the way :D

Huvittavaa, tämän jälkeen (ironisesti) olen hyvin moneen kertaan kuullut muutamien päivien aikana siitä, että moni ei ymmärrä, kuinka joku voi fanittaa jotakin niin hulluna, että on valmis jonottamaan monta tuntia ennen keikkaa, tai jäädä venaamaan esiintyjää keikan jälkeen, tai että alkaa itkemään nähdessään idolinsa. Ei pahaan sävyyn puhuttaen, vaan vähän kummaksuen ja miettien. Mä kyllä ymmärrän tilanteen sivustajakatsojan silmin, mutta itse kun mietin asiaa, niin musiikki ja sen tekijät ovat niin järjettömän iso asia minulle, että siis se voima ja energia minkä saan siitä, on ihan mieletöntä. Musiikki mitä kuuntelen, on mulle siis niin mieletön asia, että en tiedä kuinka pukisin sen sanoiksi. Rock'n roll tatuointi sormissa kertoo jo ehkä osan. Joskus kun porukka on kysynyt multa, miksi mulla lukee sormissa juuri nuo sanat, vastaan, että se on mun uskontoni. Klisee, mutta tosi. Ne ihmiset, jotka tekevät musiikkia, toimivat mun inspiraatio - ja energialähteinä. Saattaa kuulostaa friikiltä, mutta näin se vain on.

Kuitenkin, työpäivän jälkeen jäin Provinssiin yksin moneksi tuntia, mikä jännitti mua aluksi tosi paljon. Minä, kaiken pelkoinen, yksin isolla festareilla. No thanks. Kiinnostus voitti pelon. Dead by aprilin keikka oli ehdoton ykkönen ja ah, mä niin nautiin. Vaikka olinkin yksin, vihdoinkin kuulin ne livenä ja sain riehua niiden musiikin tahtiin. Rockholistin märkä päiväuni toteutui. Vaikka mun täytyisi olla vielä juomatta suurinpiirtein elokuuhun asti, menin kuitenkin juomaan pari jallua. Ei tervettä, mutta noh... Joskus himo voittaa järjen :DD

Kävin katsomassa Mokoman, Apocalyptican, Eppu normaalin, Pariisin kevään, Raised fistin ja Haloo helsingin. Mahtavia keikkoja kaikki! Jos jatkekaan vielä lisää kliseillä, niin arvatkaa, missä mulla on kaikista elinvoimaisin olo? Keikalla. Kun pääset kuulemaan lempibändin musaa livenä ja näkemään sen esittäjät, tanssimaan ja riehumaan vapaasti - se on vain kaikista parasta! Silloin ei paina mikään. Eilinen on unohdettu ja huomista ei ole.

Mikä parasta, mua ei edes yhtään ahdistanut yksin oleminen Provinsissa, ei edes väkijoukko. Kaikki oli fine. Ei olisi onnistunut pari vuotta sitten, ei mitenkään. Nyt oli läpihuuto juttu.

Mä heitin turhan pelon kauas pois, et sydän vihdoin jotain tuntea vois. Nyt seison reunalla, mä olen valmiina.

Jos kirjoittaisin tähän kaikki ajatukset läpi, mitä olen viime aikoina käynyt läpi uudestaan ja uudestaan, kirjoittaisin loputtomiin. Kirjoitan nyt kuitenkin osan tähän. 

Olen alkanut tajuamaan, kuinka paljon olen antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa itseeni. Ihan järjettömästi. Siinä ei ole mitään tolkkua. Tiedättekö mitä? En aio enää kuunnella. Aivan sama, jos et pidä tatuointi ideastani, aivan sama jos kauhistut, kun kerron mitä haluan tehdä elämälläni, aivan sama jos haluat lähteä lätkimään. En aio pyydellä anteeksi sitä, kuka minä olen ja mitä haluan tehdä. Toki aina välissä on hyvä kuunnella muiden antamaa palautetta ja ymmärtää ympärillä olevia ihmisiä. Ainut ongelma tässä on se, että en osaa toteuttaa intohimojani. Yksikin kerta, kun oli tarkoitus lähteä bändiharkkoihin, istuin yli tunnin huoneen lattialla, enkä jaksanut nousta ja lähteä. Treenit jäi siihen. Moni salitreeni on jäänyt välistä, kun sängystä nouseminen ei ole olekkaan helppoa. Yksi asia on kuitenki varma: Minun on lakattava olemasta liian ankara itselleni ja ymmärrettävä, että aikaa on. Kuitenkin minulla on kiire. Mulla on hirveä tarve mennä kohta unelmia. Menestymisen nälkä kasvaa koko ajan. Kaikki aikanaan kuitenkin.

Ei pitäis liikaa yrittää, et saisin jonkun itsestäni pitämään. Tiedän mitä oon ja mitä teen, jos sä sen näät et pysty ohi menemään ja kaikki voi joskus rikkoutuu. Mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu.

~ . ~

I'm alive Now I can breathe I feel so free And Alive I'm alive Now I can breathe I feel so free I'm alive Now I can see What's hurting me

Se on virallisesti kesä nyt, koska olin eilen mekko päällä :D

★ Eläinrääkkäys

Netissä on viime aikoina kuhissut keskustelua eläinrääkkäysestä syystä tai toisesta. Jotkut ovat keskustelleet ihan asiasta, joillakin on taas lähtenyt mopo käsistä. Keskustelut ovat venyneet ihan draamaan asti, mitä on ollut lähinnä huvittavaa lukea. Otin jo yhteen keskusteluun vähän kantaakin, mutta nuo kommenttikentät on niin lyhyitä, että tänne on näppärämpää kirjoittaa.

Jos nyt lähdetään liikkelle ihan sieltä ääripäästä, eli siitä oikeasta eläinrääkkäyksestä, mielipiteeni on ehdoton ei. Kun maailma on kehittynyt jo näin pitkälle, miksi täytyy kokeilla hiusvärejä, meikkejä ynnämuita ihmisen tarvikkeita ELÄIMILLÄ. Eikö jo ole keksitty tapaa, millä voidaan kokeilla tuotteiden toimivuutta ilman, että mikään elollinen kärsii? Jos haluaa ostaa tuotteita, mitä ei ole testattu eläimillä, saattaa se olla jopa hankalaa. On olemassa tuotteita, jotka ovat yleisesti muullalailla testattuja, mutta näitä asioita ei välttämättä löydä helposti edes tuoteselostuksesta. Toisissa tuotteissa se taas on ihan näkyvästi.
Jos markinnoija pystyy kuuluvasti mainostamaan omaa tuotettaan, mitä ei ole eläintestattu, mutta taas markkinoija, jonka tuotteet ovat eläintestattuja, ovat visusti hiljaa. Jos häpeää omaa tuotteensa testauttamista, eikö olisi parempi vaihtaa taktiikkaa? Kuluttajatkin olisivat tyytyväisiä, varsinkin näinä aikoina, kun eläinten oikeudet ovat pinnalla.

Sitten vähän toisenlaiseen rääkkäykseen, mikä on puhuttanut eniten.
Eläintuotanto ja harrastelemmikit. 
Eläintuotannon suhteen olen vähän niin ja näin. Olen lihansyöjä ja lihantuotanto ei tule luultavasti koskaan loppumaan, onhan liha ihmiselle perus elintarvike. Se, kuinka eläimiä kohdellaan ja millaiset olot niillä on, on toinen asia. Eläimellä pitää olla tarpeeksi ruokaa ja juomaa, sekä riittävästi tilaa. Katsoin videon, missä lehmän vasikka erotettiin heti 4 tunnin sisään syntymästään emästään, että emästä saatiin hyvä lypsylehmä. Mun mielestä se oli todella raakaa. Emä juoksi ja huusi vauvansa perään. Se oli sen lapsi.

Mitäs sitten, kun menet kauppaan ostamaan lihaa, niin eihän missään etiketissä lue, kuinka eläin on lopetettu. Missään ei ole tarraa: "Tämän tuotteen eläin sai elää hyvän elämän". Kananmunien paketeissa on merkintä, minkä kananmunia kyseiset munat ovat, häkkikanojen yms. Eläimet ovat eläimiä, ne eivät tarvitse kullattuja juomakuppeja tai kynsien kiillotusta, mutta perusideana on, että jokainen eläin saisi elää mahdollisimman luonnollisesti, hyvinvoivasti ja onnellisesti.

Mitäs sitten lemmikeistä? Tästä on kertynyt mielenkiintoisia keskusteluita. Jopa ratsastus on eläinrääkkäystä - hevonen pakotetaan toimimaan ihmisen tahdosta.
Väärin. Kun hevosta aletaan kouluttamaan, on tärkeää, että kummatkin osapuolet kunnioittaa toisiaan. Hevosen kuuluu kunnioittaa ihmistä ja ihminen kunnioittaa hevosta, eikä lyö tätä tai treenata kuoliaaksi asti. Hevonen tarvitsee johtajan. Hevonen nauttii, kun se saa työskennellä, eikä hevosta voi oikeastaan pakottaa. Jos hevonen ei tykkää jostain, se kyllä ilmoittaa asiasta. Tärkeintä on, että hevonen nauttii työstään. Tottakai ratsastuksesta saa tehtyä kivuliasta ja epämielyttävää - liiallinen suun repiminen, kannuksien liiallinen käyttö tai raipan heiluttaminen voi tehdä hevosen olosta ahdistuneen. Joskus on oltava vähän tiukempi. Hevosta ei voita voimalla, vaan älyllä. Kaikki ihmiset, jotka ovat työskennelleet hevosten kanssa, tietävät että aina on joukossa tapauksia, joille ei pelkkä kehuminen riitä. Tarvitaan kieltoja ja selkeämpiä ohjeita. Lyöminen ja turhan päiväinen huutaminen ei vie asiaa eteenpäin. Inhimillisiä erehdyksiä tulee aina. Myönnän itsekin, että olen huitaissut hevosta riimunnarulla päähän, kun meinasi talutaessa aivan yli juosta. Ei sillä, että oikein tein, mutta enpä siinä tilanteessa olisi halunnut 500kg massan juoksevan ylitse. Raippa on ok ratsastuksessa ja raviurheilussa, jos sitä osaa käyttää ja jos hevonen vaatii sitä kulkeakseen eteenpäin. Äänen paino on selvä merkki hevoselle, oliko kyseessä kehu vai moite. Joillakin hevosilla on paha tapa näykkiä, mikä ei välttämättä tarkoita pahaa, mutta tekee ihmiselle kipeää. Nipistys turvasta saattaa olla hyvä muistutus hevoselle, ettei näykkimnen ole sallittua, mutta muistetaan se kohtuus. Sitten on nämä doping - lääkkeet. Hevonen turrutetaan niin sanotusti huumeilla, ettei esimerkiksi tunne kipua kisojen aikana. Pidän sitä hyvin epäinhimillisenä. Joka tekee sitä hevoselle, ei ajattele hevosensa parasta ollenkaan. Tietysti jos hevonen on oikeasti sairas, kipulääkkeet tuovat helpotuksen, mutta minun mielestä nämä lääkkeet eivät kuulu kisaradoille.

No onko koirien tai kissojen pitäminen rääkkäystä? Ei tietenkään, jos osaat hoitaa. Koirien hankkiminen ei tarkoita sitä, että riistäisit siltä vapauden. Koira ei tiedä paremmasta. Kaikki mitä teet koirasi kanssa (hyvässä mielessä) on parasta sille. Koira oppii rutiineilla ja säännöille. Tietysti on taas se toinen äärilaita. Jos et ruoki tai ulkoiluta lemmikkiäsi tai pidät sitä jatkuvasti liian pienessä häkissä, ei eläimelle voi taata onnellisuutta.

Tässä samalla on myös pompannut esiin toinen sivuseikka, kun olen julkisesti ottanut johonkin kantaa ja voi pojat kun mulla rusinat rasahtelee tämän asian kanssa. Siis hitto soikoon!
Kun olen esittänyt asiani ja saanut palautetta, on palautteen rivien välistä erittäin helppo lukea eräs asia, tai sitten se sanotaan suoraan:
Asiaani ei oteta vakavasti, koska olen nuori ja kokematon.
On ihmisiä, joilla on samoja mielipiteitä, mutta sitten on tämä toinenkin puoli. En halua olla itkuherkkä draamakuningatar, mutta miksei NUORILLA IHMISILLÄ VOI OLLA JOTAIN HYVÄÄ JA JÄRKEVÄÄ SANOTTAVAA. Ei se ikä, vaan se mitä sä kerrot. Olihan jääkiekossakin esim. Juuse Saros (1995 vuonna syntynyt) ja Joonas Donskoi (1992) joilla ei vielä ole hirveästi kokemusta ylipäätään elämästä, saati sitten MM kisoissa pelaamisesta, mutta pelasivat kuitenkin loistavasti. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta halu kehittyä auttaa monesti. Sama asia kirjoittamisessa ja itsensä ilmaisemisessa. En pidä itseäni Einstein kaltaisena, mutta en pidä itseäni typeränäkään. Se, että minulla ja monella muulla nuorella saattaa olla hyvää ja järkevää sanomista, ei pitäisi tumpata penkin alle sen takia, että on nuori ja kokematon.

Maailmaa ei paranneta viikossa, eikä kuukaudessa, eikä edes vuodessa. Mutta se, että asioihin otetaan kantaa ja lähdetään viemään asioita eteenpäin, on jo jotain. Olen kuullut hyvin monesti:
"Ei me edes voida tehdä tälle asialle mitään."
Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta tuolla asenteella vielä vähemmän yhtään mihinkään. Mitään ei tapahdu. Välillä tuntuu, että ihmiset haluavat kulkea laput silmillä eteenpäin, etteivät he näe pahaa. Oman kuplan suojissa on hyvä elää. Tottakai ensimmäinen asia on se, että sulla on asiat hyvin, sun perheellä on kaikki ok ja ne rakkaat lemmikit voi hyvin. Mutta se, että kun sulla on asiat hyvin, mikä estää auttamasta muita tai ottamasta asioihin kantaa?

Miksi suomeen levitellään videoita, missä näytetään afrikkalaisten ahdingosta? Miksi netissä on videoita, kuinka laukkaratsuja kohdellaan kaltoin, kun eihän me suomesta käsin voida tehä mitään?

Saattaa tuntua hurjalta, että voisimme parantaa toisen maan asioita. Mitä suomalainen tallityttö voi yhtään mitään sille, että amerikassa kuolee viikossa keskimäärin kolme hevosta laukkaradalle? Ainakaan väärä asenne ei ratkaise mitään. Se, että kissa nostetaan pöydälle, levitetään tietoa ja tutkitaan asiaa, auttaa jo vähän. Mitä useampi ihminen tietää asioista, sitä kauemmaksi tieto kulkee. Ei pidä vaieta asioista, saati sitten kulkea laput silmillä.

Tietysti realisempi ajatus on se, että saadaan ensiksi suomessa eläinoikeudet kuntoon. Enkä tarkoita sitä, että jokaisella lehmällä tulisi olla kilometrin kokoinen karsina, ruoka tarjoillaan suoraan suuhun ja sorkat kiilotetaan. Vaan sitä, että se lehmä tai possu, pystyisi elämään onnellisena sen pienen hetken elämästään. Ei hukkuisi paskaan tai kituisi pienessä kopissa. Aivan sama kanojen ja kettujen ja kaikkien kohdalla. Kaikilla eläimillä on tunteet ja vaikka se elääkin lyhyen ajan, ei sen tarvitse kitua sen aikaa jossain nurkassa. Ja tietysti se, että lopettaminen tapahtuu mahdollisimman ihnimillisesti.

Yksi asia mikä pitää muistaa, on se, että eläimellä olisi mahdollisuus elää mahdollisimman luonnollisesti. Esimerkiksi hevoset ovat eläneet ennen luonnossa. Nykypäivän hevosilla on samat vaistot ja halut kuin preerian villihevosilla. Kahden tunnin pienessä haassa ulkoilu ei riitä. Hevonen tarvitsee tilaa juoksemiselle ja laukkaamiselle ulkona. Se haluaa syödä tuoretta ruohoa vapaasti. Ei pidä pelätä, että hevonen loukkaa itsensä aitauksessa. Vahinkoja sattuu aina, eikä niiltä voi välttyä. Voi tehdä ennakoivaa ehkäisyä sillä, että tarkistaa aitaukset, ettei ole nauloja pystyssä tai mitään teräviä ja vahingoittavia paikkoja, sekä aina voi laittaa vaikka suojat jalkaan, jos hevonen on tyypiltään toivoton riehuja. Mikään eläin ei ansaitse vankeutta.

Mutta kuitenkin, minusta lihan syöminen ei ole väärin. Ihailen kasvissyöjiä, mutta itse en pystyisi elämään ilman lihaa tai maitoa. Meille saattaa tuntua oudolle, että joissakin maissa syödään mm. kissan ja koiran lihaa. Esimerkiksi Italiassa oli ravintola, missä sai tilata kissanlihaa ruuaksi. Se oli jäänyt perinteiseksi ruuaksi, kun oli sota ja ihmisillä oli nälänhätä, joten tehtiin kissasta ruokaa. Aluksi ajatus tuntui hirveälle, että joku saattoi syödä kissaa. Mutta näin tarkemmin ajateltuna, se on vain ollut keino selviytyä. Sama kuin me syömme hyvällä ruokahalulla lehmän lihaa, mikä on hinduille pyhää.

Tiivistettynä koko teksti: Eläinrääkkäykset tulisi lopettaa, tuotantoeläimillä tulisi olla hyvät elinolot, lemmikeistä huolehditaan ja lihansyönti on ok. Olen kuullut sanottavan, että on tekopyhää puolustaa eläinoikeuksia ja samalla syödä lihaa. Olisi ehkä katu-uskottavampaa, jos olisin itse kasvissyöjä, mutta aioin puolustaa eläintenoikeuksia ja syödä lihaa. Voin ottaa kantaa muullakin lailla asioihin, kuin vähentää syömistä.

★ Valmistujaiset

Heido! Vähän jäänyt taas postaukset homehtumaan arkistoihin, syytän elämää, hehe. Pari viikkoa sitten aloitin työt ja taas oli aivoilla ja kropalla tottumista uuteen rytmiin, vaikka en nyt kerinnyt lomailla kuin sellaisen reilu kuukauden. Unirytmi pitäisi saada takaisin ja kropalla kesti taas palautua kiireiseen elämäntyyliin lomailun jälkeen. Nyt alkaa olemaan taas rytmi ja aikataulut kohdillaan :)

Tosiaan, valmistuin siis 29.5 kokiksi, samana päivänä kun täytin 19! Pidin juhlat kotona lauantaina, perus kaakkuttelu meininki. Perjantaina ja lauantai iltana käytiin juhlistamassa asiaa :)

Perjantaina saatiin todistukset Lapuan Urheilutalolla.

Lauantaina pidettiin ne kekkerit sitten kotona, kiitos vain kaikille muistaneille! :)

Mekko Promgirl

Otetiin valmistujaiskuvia Hannan kanssa ja yllätys yllätys, Pale sai taas toimia avustajana! Tuuli oli aivan hirveä, mutta kyllä sieltä tuli pari onnistunutta valokuvaa, ilman että hiukset leijaili missä sattuu ja hame oli korvissa :D Pyydän anteeksi julkista itsensä paljastelua, mikä tapahtui autotien vieressä näitä kuvia ottaessa... :--D

Sanoin itelleni, että muokkaan kuvat ennen julkaisua. Suoraan ja rehellisesti sanoen, en edes aloita :D Ne saa kelvata naturellina.