On ihanaa olla lomalla ja vain olla köllötellä. Nautin! Joskus on vain tosi jees olla tekemättä mitään. Lahjat on jo pari päivää sitten availtu ja taas pärjää vuoden. Syötykin on kiitettävästi!
Isän unelma duuni |
Mahakin saattaa olla turvonnut pari astetta tuosta ylemmästä kuvasta, hehhe. Vietettiin kotona joulu kummien kanssa, oli ihan jees! Välillä kaipaa sitä lapsen omaista joulua. Mihkä se into katoaa aikuisena? Vaikka sitä edelleenkin uskoo joulupukkiin... Ainakin haluaa uskoa :D
Kohta saa juhlistaa uutta vuotta ja uusia kujeita. Ensi vuodesta avaan sen verran, että muutto ja työpaikan vaihto on edessä. Jänskää! Höpöttelen siitä sitten lisää myöhemmin. Fitness höpäkän kanssa olen ihan täysin tauolla. Keskustelin Fitfarmin kanssa kisavalmennuksesta, mutta pistinkin tavoitteet hetkeksi jäihin. Miksikö? Koska järkeilin sen verran, että en halua tehdä itselleni liian isoa taakkaa muutosta ja kisoista. Menen tässä vähän lungisti aluksi eteenpäin. En oikeastaan ole keskittynyt mihinkään muuhun viime aikoina, kuin musiikkiin ja näihin lemmikkeihin. Sitten kun aika näyttää taas hyvältä, kaivetaan niitä haaveita sieltä jäistä pois, takaisin päivänvaloon.
Muistakaa nauttia tämän vuoden viimeisistä päivistä! ♥