★ Mites mun rakkauselämä?

Oon saanut viime aikoina suhteellisen paljon kysymyksiä mun rakkauselämää koskien. On tultu kurkkimaan näkyykö sormusta nimettömässä, kihlakutsua odoteltu ja saanut kutsuja juhliin, mihin on erikseen laitettu, että voin tulla mahdollisen avecin kanssa (Tämä on kyllä perus kohteliaisuus, tosin olen ehkä huomannut pientä pilkettä silmäkulmassa). Kuten arvata saattaa, sormusta ei ole, eikä tule olemaan, saati kihlajaisia sitten! Ja juhliin saavun yksin. On tullut uteliaita puhelinsoittoja ja ihmisiä nykimään hihasta ja kysymään asiasta suoraan. Kaikkiin aina sama vanha vastaus.


Onko se sitten huono juttu? Ei ollenkaan! Ei mua haittaa ihmisten utelu, hyvä kun kysyvät suoraan eivätkä juoruile kahvipöydässä :) Ja mitä tuleen sinkkuiluun (kinkkuiluun) niin olen oikein tyytyväinen tilanteeseen. Kuulostaa tekopyhältä, enkä mä sitä kiellä, että jos se prinssi oikea saapuu huomenna oven taakse valkealla ratsullansa, niin tuskin heti rukkasia alan kutomaan (mutta ehkä hetken päästä!) Yksi ihminen tuossa jokunen aika sitte kysyi minulta, että olisiko mulla oikeasti edes aikaa vakavalle parisuhteelle. Pieni vilkaisu kalenteriin sai hypähtämään sydämen kurkkuun ja vastaus oli epämääräinen mumina "No kyllä siis teoriassa, jos nyt ei aivan joka päivä tarvi kainalossa kyhnöttää..."


En mä todellisuudessa ole niin kiireinen ihminen, mitä annan ymmärtää, mutta tällä hetkellä mulla on menossa vaihe, että kaikki työt, projektit ja harrastukset kasaantuu sopivasti päällekkäin ja jos meinaa saada asiat etenemään, niin jalkaa toisen eteen. Tai sormia näppäimistölle. Voisin kuvitella, että jos tähän ryysikseen heitettäisiin mies mukaan kuvioihin, niin saisi olla äijällä aika pitkä pinna. Romanttiset kynttiläillalliset voisi vaihtua aika nopeasti siihen, että ryömisin paskaisilla tallivaatteilla jossain tunkiolla, tai vääntäisin töissä pizzaa, taikka sitten olisin salilla hikoilemassa. Ja niin, kotona hurahtaa aika tietokoneella.

Mun mielestä tämän hetkinen vaihe on hyvin mielenkiintoinen mun elämässä. Periaattessa mulla olisi tällä hetkellä mahdollisuuksia vaikka ja mihin, etenkin jos saan nämä mun suunnitelmat pyörimään eteenpäin. On inspiroivaa, että rakennan tällä hetkellä lujaa pohjaa mun tulevaisuudelle (kuha ei menis vituiksi) ja voisin kuvitella, että mulla olisi myöhemmin paljon enemmän annettavaa parisuhteelle, mitä nyt. Kuvittelen, että mun kanssa seurusteleminen tällä hetkellä olisi toiselle osapuolelle hyvin yksinäistä ja mulla ei olisi paljon mitään annettavaa.

Mä en ole muutenkaan pohjimmiltani mikään parisuhteiden kuningatar. Olen seurustellut kerran elämässäni ja kaiken muun ajan huidellut omia polkujani. Joillekkin tuntuu olevan pakkomielle parisuhteet ja se, että sulla on joku. Mun pakkomielle taitaa olla se, että saan tehdä sitä mitä haluan ja olla se kuka olenkin - vaikka yksin. Yksinolo on mulle tosi jees ja tuttu juttu. Nautin ihmisten seurasta, mutta nautin myös kun saan olla yksin. Enkä halua "etsimällä etsiä" jotain sitä oikeaa, vaan annan sen pikemmin tulla vastaan, jos on tullaksensa. Asia, mistä en todellakaan halua ottaa stressiä. Olen poistanut itseni tinderistä ja en käy ulkona bailaamassa, joten mahdollisuukset tällä hetkellä kumppanin löytymiseen ovat aika heikot. Mutta en valita ♥ Jokaiselle tulee jossain vaiheessa elämää vaihe, että on pakko oltava yksin. Siksi mun mielestä on parasta opetella heti siihen, että pärjää myös yksikseen :)

Hyvää loppuviikkoa kaikille ♥

♥ Baka

★ Hulinaa ja uusia tuulia

Jarruja ei ole nyt juuri säästelty meikäläisen tahdissa, mutta ihan hyvä niin. Viime viikolla tosiaan tuli oltua alkuviikosta ensiksi Tampereella fitfarmin hoivissa ja sen jälkeen tiistaina Hartwall Areenalla katsomassa Five Finger Death Punchia, sekä In flamesia ♥ Huikeita keikkoja ja kylmiltäväreiltä ei säästytty, nyt on molemmat bändit nähty kahteen kertaan ja toivottavasti jatkossa vielä useamman kerran! On tää rokkielämä vaan nannaa!


Kisadieettikin pyörähti käytiin ja sieltä pikkasen naukattiin hiilareita pois, sekä lisättiin aerobista. Hiittiä saa tehdä ja voi pojat, meinaan että veri kyllä maistuu suussa. Tänään tuli postissa onneksi aivan ihana (pinkkimusta) voimanostovyö ja lisäravinteita, nyt kelpaa! Joulupukkille lähti kirje uusista salikengistä, toivottavasti oon ollut sen verran kiltti että pukki tuo ne!


Tein pienen kyselyn instagramissa kiinnostaisiko ihmisiä lukea kisoihin valmistautumisesta, dietistä ja treenaamisesta ja 71% oli sitä mieltä, että kyllä! Joten tässä nyt hieman uusia tuulia puhaltelee. Tämän blogin ajattelin siirtää enempi treeniaiheiseksi, mihin liittyy myös muukin elämä, kuten esim. ratsastus, koira, kissat, mitä ikinä sitten tapahtuukin! Multa on tulossa lähiaikoina jotain uutta, mihin liittyy paaaljon kirjoittamista, joten en ainakaa hiljene täältä! Sen julkaisen sitten kun aika on sopiva, pysykää kuulolla! ;) Tässä kohta joulukin painaa päälle, mutta yritän urheasti raivata kaikelle tilaa ja selviytyä töistä ja näistä internetin ihmeellisen maailman syövereistä, joten joten... Voi olla, että olen hetken tässä hiljaa, mutta kohta palaan vain uusilla jutuilla messiin!

♥ Baka

★ Voihan stressi!

Stressi, tuo kaiken pahan alku ja juuri! Ja kuinka typerä asia se loppujen lopuksi onkaan. Tuo itse pirulainen taas meinaa pitää meikäläisen otteessaan tiukasti, samalla kun opettelen näyttämään sille nyrkkiä ja menen makaamaan sängylle X asentoon.


Stressissä ajatuksen juoksu on kaikista pahinta. Kun alkaa ajattelemaan, ajatukset lähtevät rullaamaan eteenpäin kuin lumipallo, kasvaen kokoajan suuremmaksi ja voimakkaammaksi. Lopulta tuntuu siltä, että et kerkeä enää tehdä mitään ja olisit jo valmis eläkkeelle. Mulla just äsken kävi tämä. Varasin ajan itselleni fitfarmin saliohjaukseen ja poseerausharjoituksiin. Ei sen kummempi homma, mutta tämän jälkeen samantien ajatukset lähtivät laukkaamaan kiitolaukkaa kohti pöpelikköä. Kerkeänkö opettelemaan poseeraukset? Kauanko on aikaa? Koska tilaan itselleni kisoihin pidennykset? Entä kynsienlaiton? Tai sokeroimisen? Jouduin kirjoittamaan lapulle alas, että sain oman mieleni hiljentymään, että jos hoidan asiat kuntoon maaliskuun aikana, tai huhtikuun alussa, kerkeän silti. Okei, huhtikuun alussa jos alkaa hoitamaan asioita, niin on jo kiire, mutta siis, nythän on vasta marraskuu. Ehkä mä oikeasti kerkeän, mutta mun mieleni, sanoo, että on jo myöhäistä.


Ja joulu tulee! Kaikki koristeet, lahjat, huhhu! Todellisuudessa mun ei tarvitse kuin koristella pari lasipurkkia, kuusi ja ostaa muutamalle ihmiselle lahja. Joten ei mitään ihmeellistä. Silti tuntuu, että IIK emmä kerkee! Tässä on yksi isompikin projekti alla, mikä vie aikaa, niin paine vain kasvaa. Ja eläimet! Niillekkin täytyy keritä tekemään jotain ja tietysti töissä käymään!


Huomaan, että stressaan hyvistäkin asioista. Kuten ensi viikolla menen ensin Fitfarmin oppeihin Tampereelle ja matka jatkuu siitä kohti Helsinkiä ja Five finger death punchin keikkalle (sekä In flames), ja siis tää on mun mielestä todella siistiä! Pääsen ensin kovaa treenaamaan, sitten huippubändien keikalle! Silti se ajatus kallistuu heti siihen, että millä liikun (apua) ja riittääkö rahat varmasti (iik!), vaikka kaikki onkin jo aika selvää. Typerää!


Olen muutenkin luonteeltani jännittäjä, joten kaikki uusi on aina APUA, vaikka olisinkin kivoja asioita. Eilen juuri ostin kaksi tehtäväkirjaa itselleni, että ymmärtäisin itseäni ja tunteitani paremmin, sekä hillitsisin stressiä. Olen myös iltaisin harjoitellut meditaatiota ja itsesuggestiota, mikä hiljentää mielen. Täytyykin sanoa tuosta itsesuggestiosta, kun kuuntelen puhetta Youtubesta kuulokkeiden kautta ja alan pääsemään asian ytimeen, koen samoja tunteita mitä lapsuudessa. Muistatteko, siis ei juuri huolen häivää. Paljain jaloin pitkin nurmikkoa ja hiekkalaatikolle, täysin tietämättömänä huomisen murheista.

Nämä tehtäväkirjat saavat kohta kyytiä, kun vain tästä innostun! Suomalaisesta kirjakaupasta nämä maksoivat yhteensä 37€, ettei paha! Voisin käydä ostamassa koko kaupasta psykologian hyllyn tyhjäksi, siellä on aivan liikaa hyviä kirjoja! :'D

Nyt tämä hermoheikko syö iltavellit ja kipittää suihkuun, niin pääsee nukkumaankin. Älkää hyvät ihmiset murehtiko liikoja ♥

★ Kääk! Sinne meni hiukset!

Nyt ei ole kyse siitä, että tarkoituksella olisin käynyt leikkauttamassa kutrit, vaan tässä taitaa olla kyse ennemmin kemiallisesta leikkauksesta. Jouduin vastakkain oman henkilökohtaisen painajaiseni kanssa, ja no, ei se ollutkaan niin kamalaa! Toki mun hiukset oli ylpeyteni, sillä olin saanut niistä niin pitkät ja paksut. No, se ylpeys oli hetken ilo :'D

Siis mun sielua raastaa niin lujaa nämä kuvat. Katsokaa nyt tuota hiusten määrää! Ja ironisinta tässä on se, että itse en ollut tyytyväinen hiusteni väriin, enkä pituuteen, sillä halusin hiusteni yltävän pitkälle alaselkään asti. Ahneella on paskainen loppu ja näin siinä sitten kävi:

Niin. Että sillälailla sa*****! Tänä aamuna kun menin harjaamaan hiuksia, aloin tunnustelemaan, että ompas ohuen tuntuiset. Katsoin peilistä ja tuumasin, että ei. Ei varmaan ole katkennut tukka. Otin kuvan ja vertasin tuohon kesäkuussa otettuun kuvaan. Siis menin oikeasti tuon kuvan ottamisen jälkeen repimään päiväpeiton pois sängystä, että onko mun hiukset jäänyt tyynylle :'D Ainut järkevä syy, minkä sain tälle (kaikkien miljoonien SOS viestien jälkeen) oli se, että blondaaminen oli kuluttanut hiusta niin paljon, että nämä ensimmäiset pakkaset saivat hiukset vielä huonompaan jamaan, aiheuttaen katkeamisen. Ruokavalion pitäisi olla OK, sillä tarvittavat vitamiinit, proteiinit, hiilarit yms löytyy ruokavaliosta ja purkista nappaan vielä lisäksi vitamiineja.

Mun tavoitteet pitkistä, paksuista ja super vaaleista hiuksista on nyt haudattu ja voin todeta, etten sitten enää ikinä aloita tälläistä rääkkiä hiuksille. Alkukeväästä vaalensin siis kerran itse ja (en ole nyt yhtään varma) 2-3 kertaa parturissa. Harkitsin jo vakavasti kaljuksi ajamista, haha! Nyt mun täytyy aloittaa uudestaa tämä hiusten kasvattaminen. Toivottavasti hiukset vaan nyt oleentuu tästä joskus! Ja mikä posiitivista, aina voi tilata hiustenpidennyksiä :D

Nyt mennään kyllä ihan asiasta kukkaruukkuun, mutta mun mielestä elämä osaa hyvin taas muistuttaa tosiasioista. Tiistaina mun piti lähteä seinäjoelle, mutta mun autosta olikin akku hajalla. Arvatkaa ottiko päähän? No, siinä kun pidin auton akkua lautauksessa siinä toivossa, että ehkä se herää henkiin, katsoin videota naisesta, joka oli menettänyt molemmat kätensä. Tuntuiko tälläisen asian jälkeen rikkinäinen auton akku isolta jutulta? Ei.

Samaten olin äsken suihkussa (wau) ja jouduin toteamaan, että perskutarallaa, mulla ei ole enää tissejä. Urheilun lomassa nekin ovat kadonneet jonnekkin. Mä justiin viime kesänä valitin liian pienistä rinnoista ja nyt ei ole enää sitäkään vähää! Menin peilin eteen toteamaan itselleni, että "Suvi, sä olet nyt tissitön, sekä sun hiuksista on jäljellää enää pari kuollutta haituvaa." Näin se menee, arvaa valitanko enää liian lyhyistä hiuksista tai pienistä rinnoista? En! Onneksi minusta löytyy ehkä jotain arvokkaampaa, kuin ne tissit ja hiukset ;)

Ja mikä parasta, tallinnasta saa uudet tissit ja lisää hiuksia saa kätevästi kotiin kuljetettuna!

En kyllä kiellä, etteikö tämä hiusten katkeilu ota päähän, mutta vastuussa mä siitä olen, kuinka usein mä näitä värjään. Ei kukaan muu sitä väriä kaada mun päähäni! Ja vaikka tissit pienenee, niin luojan kiitos lihakset kasvaa!

♥ Baka