Tein tuossa joku aika sitten netissä hidasta elämää unelmakarttakirja kurssia, missä käsiteltiin paljon pelkoja. Mitä pelkäämme, miksi pelkäämme ja kuinka niiden pelkojen yli voi päästä. Mitkä pelot hidastavat meitä menemästä kohti unelmia?
Mun mielestä omia pelkojansa ei saisi vain puskea jonnekkin kauas pois mielestä, sillä sieltä ne palaavat aina paljon voimakkaampana takaisin. Hämähäkki kammoisen ei tulisi joka kerta lähteä kirkuen pakoon tuota ötökkää, sillä se vain ruokkii pelkoa. Joka kerta aina yksi askel lähemmäksi tuota hirveätä oliota kohden alkaa pikkuhiljaa vain hillitsemään pelkoasi. Kuten omiin vihollisiin, myös omiin pelkoihin kannattaa tutustua. Kukaan meistä ei ole peloton, mutta karkuun ei kannata juosta.
Mulla yksi toimiva keino oli, että kirjoitin paperille ylös kaikki pelkoni, erityisesti sellaiset jotka vaikuttavat omien unelmien tavoittelua. Piirsin vielä vapaalla kädellä mörön niiden rinnalle - miltä pelko näyttäisi. Sitten reviin koko paperin atomeiksi. Ja oli vapauttavaa.
Ihminen ei kai pysty muuttumaan täysin pelottomaksi, mutta omalla asenteella voi ratkoa paljon. Esimerkiksi jos muutat ajatellu tapaasi
"minä pystyn", etkä ajattele enää
"minä en pysty" voi olla jo iso merkitys. On tutkittu fatka, että tämän pitäisi toimia. Aivosi ei suoranaisesti tiedä pystytkö oikeasti suorittamaan asiaa, mutta jos vakuuttelet pystyväsi, on todennäköisyys onnistumiseen huomattavasti korkeampi.
Usein myös ajattelemme, että jos teemme jotain niin seuraamukset ovat paljon isommat ja vakavammat mitä todellisuudessa. Rohkea on se joka yrittää ja epäonnistuu. Vain sillä on väliä, antaako epäonnistumisen pelon viedä mukanansa, vai nouseeko aina uudestaan yrittämään. Omista peloistaan on hyvä puhua ääneen, vaikka ajattelemme usein niiden olevan naurettavia pelkoja. Kun alamme puhumaan, huomaamme, että monella muullakin on sama pelko. Se vahvistaa meitä. Puhutaan mielummin vaikenemisen sijaan, vaikka se olisikin joskus vaikeaa. Se voi avata uusia ovia.
Omien mörköjensä kanssa ei saa jäädä vellomaan, vaan pienin askelin on otettava uusi suunta. Ja apua saa aina pyytää. Aina.
Baka