★ Olemmeko sokeita omalle kauneudellemme?

Idea tähän tekstiin lähti Snapchatistä. Uudempi somen sukupolvi ainakin tietää mikä on snäppi, toiset ei ehkä. Eli siis sovellus, missä lähetetään toisille maksimissaan 10 sekunnin kuvia mistä ikinä haluaakaan ja lisätään kuvia Mystoryyn, mitä seuraajat voivat sitten katsoa.

Seuraan paria aikuista naista Snapchatissa ja toinen näistä on iältään lähempänä 30 kuin 20. Tämä kyseinen nainen (*1) laittoi somen sekaisin joitakin vuosia taaksepäin omalla ulkonäöllään. Naisesta tehtiin lukuisia Youtube - videoita ja ympäri maailmaa kommentoitiin, että mistä maasta kyseinen nainen on kotoisin. Nainen keräsi mielettömät määrät seuraajia facebookkin ja instagramiin ja sai omat fanisivutkin. Tämä nainen oli/on munkin teiniaikoina idolini ja kelasin, että mäkin haluan näyttää joskus yhtä hyvältä.

Toinen nainen jota seuraan (*2), on kerännyt instagramiin miltein 70 000 seuraajaa, poseeraa lukuisissa mallikuvissa ja on tehnyt jonkinlaista sivuduunia vaatemallina. Nainen jonkun verran yli 20, mutta kerännyt jo valtavan suosion omalla kauneudellaan, eikä suotta. Kasvot ja kroppa ovat kuin suoraan mallikirjasta ja moni olisi varmasti valmiina laittamaan tuhansia euroja palamaan kauneuskirurgiaan, että näyttäisivät samalta.

Se, miksi rupesin kirjoittamaan tätä koko tekstiä, johtuu näiden naisten mystorysta. Ensimmäinen nainen (*1) laittaa hyvin sarkastisia kuvia ja aiheita omaan snäppiinsä, mutta hyvin usein mystorysta löytyy kuvia mitkä liittyy omaan itseinhoon. "Liian isot reidet", "kehtaisko lähteä ulos kun on niin ruma olo" jne.
Toinen nainen (*2) pyysi yksi kerta anteeksi filtterien jatkuvaa käyttöä, kun ei halunnut näyttää omaa meikitöntä naamaansa. Yksi ilta naisen mystory täyttyi itseinho kuvista.
"Mä en jaksa enää tätä itseinhoa"
"En vaan näytä omasta mielestäni enää hyvältä"
"Yksi syy tähän on juurikasvu".
Vieläkun molempien naisien kuvat tulivat puhelimeni näytölle peräkkäin, tilanne hätkähdytti. Molemmat naiset, jotka ovat keränneet ulkomailta asti huomiota omalla kauneudellaan, lyttäsivät oman ulkonäönsä somessa julkisesti. Minä en tiedä, millainen kynnys heillä on kertoa julkisuuteen mitäkin, mutta jos itse henkilökohtaisesti lähtisin omaa ulkonäköäni lyttäämään somessa, oman oloni täytyisi olla tosi paha.
Tämän jälkeen vielä bongasin Facebookista kirjoituksen, jossa monta kauneuskilpailua voittanut nainen kertoi kamppailevansa mielenterveys ongelmien kanssa, eikä tulevaisuus näyttänyt valoisalta.


Nykypäivänä kun nettiin laitetaan mitä tahansa, niin jos jollakin on huono päivä ja vihaa omaa peilikuvaansa, niin no, niitä tulee kaikille. Minua jäi vaan mietittymään, että ollaanko me oikeasti niin sokeita omalle kauneudelle, että vaikka annettaisiin "maailman kaunein nainen" titteli, pitäisimmekö silti itseämmä peikon kaltaisena? Tuntuu, ettei mikään riitä. On oltava hienommat hiukset, vähemmän finnejä, isommat rinnat ja pakarat, sekä megapitkät ripset.

Olen itsekkin mennyt joskus aikoja sitten nukkumaan ja toivonut, etten enää heräisi, niin olisi ainaki yksi ruma ihminen vähemmän. Onneksi niistä ajoista on menty yli ja ohi.
Tai itseasiassa löysin itseni jokunen päivä taaksepäin, etsimässä itsestäni kasan vikoja. "Tuosta vähän roikkuu", "Samperin selluliitti", "Miten saan nämä silmäpussit pois", "Näytänköhän tässä paidassa kuinka lihavalta, "Hyi jesus näytän tuossa kuvassa liika lihavalta norpalta" jne. Mieli kuitenkin muuttui, kun puhelimeen pirahti neljältä eri ihmiseltä viesti, missä kerrottiin, että näytän hyvältä uusissa kuvissa. Menin salille ja sen aikana tuli uusi viesti, missä kerrottiin mun olevan äärettömän kaunis. Häkellyin niin näistä viesteistä, että en tiedä olisinki itkenyt vai nauranut. Minä? Miten mä voin näyttää hyvältä? Päätin, että tästä lähin kerron aina ihmiselle, joka mun mielestä näyttää hyvältä, niin kerron sen hänelle (okei, olen saattanut jänistää muutaman kerran).


Tässä sen näkee, että vaikka sulla olisi kuinka seuraajia somessa, mutta et ole sinut itsesi kanssa, koko hommalta puuttuu pohja. Opetelkaa rakastamaan itseänne, koska teissä on paljon muutakin kuin ulkonäkö. Värikäs persoonallisuus on muun muassa paljon kauniimpaa kuin ulkoinen kauneus. Sulla täytyy olla intohimoa muihinki asoihin elämässä, kuin oman naaman ja navan pyörittely.


Näin tuttuni pari päivää sitten, joka sanoi, että "Sä kans näytät aina niin hyvältä!" ja sillä hetkellä musta tuntui, että koko päivä oli paras ikinä. Jos mä oikeasti näytäkin hyvältä?

Pointtina se, että jos me ei rakasteta itseämme, niin mitäs sitten tapahtuu? Vihataan itseämme loppuelämä? Jos joku sua kehuu hyvännäköisesti, niin todennäköisesti näytät siis hyvältä. Aina on mänttejä, jotka pilkkaavat toisen ulkonäköä (ehkä minäkin joskus saattanut), mutta päätetäänkö me kantaa itseämmä kunniakkaasti, vai madellaanko muiden jaloissa?


Lisäksi, että se toinen ei näe niitä vikoja meissä, mitä me itse nähdään. Se katsoo kokonaiskuvaa, ei suurennuslasin läpi. Meidän pitäisi itsekin oppia rakastamaan itseämme kokonaisuudessa, eikä heittää koko pakettia roskiin pienen vian vuoksi.
Loppupeleissä somen seuraajamäärät, YouTube - kanavat yms. ovat ihan olemattomia juttuja, jotka ei takaa sulle onnea. Se, jolla on vain parikymmentä seuraajaa voi olla 10 kertaa onnelisempi ja tyytyväisempi ulkokuoreensa, mitä ne, joilla on kymmeniä tuhansia. Ihmisiä me kaikki vain ollaan ja meillä on lupa huonoihin päiviin, mutta ei anneta niiden viedä koko voittoa.


♥ Baka