Mulla rupesi heti otsikosta soimaan päässä: Relax, take it eeeeaaasyyy. Kaikkien tuntema biisi. Oli muuten heti pakko laittaa taustalle soimaan! Ja tähän ajattelinkin paneutua tällä kertaa.
Olla elossa ja elää elämäänsä. Onko mitään eroa? Kyllä on ja paljon.
Monesti ihmiset ihmettelevät ääneen minulle "Ompa sulla paljon tekemistä!" tai jotain muuta vastaavaa. Niin mulla onkin, aika paljon tekemistä. Joudun jatkuvasti tekemään aikatauluja valmiiksi päiville ja suunnittelemaan menoja jo pari viikkoa eteennpäin.
Kuulostaa varmasti monelle tosi tutulta. Hommat etenee, mutta onko jatkuva ravaaminen paikasta toiseen kaiken vaivan arvoista?
Jos vain heittäisi paperit taivaan tuuliin ja lähtisi bailaamaan?
On olemassa joku sanonta, että lasiseiniä ei saa heitellä kivillä, tai lasihuoneessa ei saa heitellä kiviä, oli nyt sitten ihan miten päin tahansa, tällä tarkoitetaan sitä, että omia heikkouksia ei kuulu kivittää.
Mä näköjään harrastan tätä omien lasiseinien kivittämistä, mutta ehkä se tekee lasista vahvempaa.
Törmäsin henkilökohtaisesti tälläiseen ongelmaan, kuin esimerkiksi: Menen kavereiden kanssa ajelemaan autolla ja alan ajattelemaan "Jos olen tässä vain tässä hetken mukana, sitten menen kotia jatkamaan muita juttuja."
Eli siis pakonomaisesti alan ajattelmaan tekemättömiä töitä ja mitä kaikkea pitäisi tehdä vielä.
Ylisuorittaja.
Onneksi olen pikkuhiljaa pääsemässä tästä tavasta eroon, vaikka se pieni kiusanhenki palaa aina uudestaan ja uudestaan olkapäälle ja muistuttaa kaikista tekemättömistä asioista.
Näen aivan tolkuttoman paljon unia ja eräässä unessa juttelin jonkun epämääräisen henkilön kanssa, joka tuli sanomaan minulle:
"Olet aivan liian kunnianhimoinen. Onko se kannattavaa?"
Ei, se ei ole kannattavaa. Täytyy olla aikaa myös lepäämiseen ja läheisille.
Olen nyt pikkuhiljaa alkanut karsimaan menoja pois kalenterista, tehden sinne tilaa. Samaan aikaan uudet tuulet puhaltavat, hyvällä tavalla. Mutta nekin tarvitsevat myös aikaa, mutta se ei haittaa, jos homma ei mene pakonomaiseksi suorittamiseksi.
Mä olen oikea touhusanna, mielummin teen jotain kun vain olen. Ainut vain se, että aikaa ei ole loputtomiin ja olisi helpompaa keskittyä vain muutamaan asiaan täydellä panoksella. Mutta katsotaan mitä tulee tapahtumaan :)
Minua ärsyttää kaksi ihmistyyppiä: Sellainen, joka ei saa mitään ikinä aikaiseksi, tai tee mitään ylipäätään. Pohjattoman laiska. Samaan aikaan mua myös ärsyttää ihmiset, jotka sinkoilevat sinne ja tänne 24/7, etenkin on surullista katsottavaa, jos joku perheellinen ihminen ei suo aikaa lapsilleen, vaan asuu mielummin työpaikalla, tai hoitaa työasioita yömyöhään.
Syylistyn eräällä tavalla jälkinmäiseen kuvaukseen (tosin mulla ei ole lapsia), mutta asioiden hoitaminen välissä venyy pitkälle ja muiden ihmisten huomioiminen kärsii.
Jos nyt jotakin yritän kertoa tällä niin, olkaa kunnianhimoisia, mutta muistakaa elää. Muistakaa nauttia, käydä ulkona, syödä, nukkua, levätä ja nauraa. Ja surra silloin kun sen aika on.
Jos joku sanoo minulle, ettei ole aikaa nähdä, tulkitsen sen, ettei halua nähdä. Koska jos oikeasti haluaa tavata, sitä aikaa kyllä löytyy. Liian kiire on tekosyy. Aina näkeminen ei onnistu, mutta jos tapaaminen on turhauttavan vaikeaa, annan olla.
Tärkeät asiat eivät saisi jäädä ajan ja kiiren jalkoihin. On tehtävä töitä, mutta täytyy myös muistaa, mikä on tärkeintä ja välissä pysähtyä.
Ja jokaiselle kunnianhimoiselle ihmiselle: Täydellisyys tarvitsee aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti