Kuten arvata saattaa, tekstin julkaisupäivä oli aikamoista tunnemyrskyä, itkusta nauruun ja naurusta taas itkuun. Mutta olo on huomattavasti helpottuneempi. Iso taakka tipahti harteilta pois. Olin todella yllättynyt, kun jopa sellaisetkin ihmiset nostivat hattua, keneltä en olisi sitä odottanut.
Kaikista parasta oli se, kuinka ihmiset tulivat kertomaan, että saivat vertaistukea tekstistä. Osalta ihmisiltä aukenivat silmät asioiden suhteen, mikä on enemmän kuin sata jänistä. Se, että sellaiset ihmiset tajusivat asioiden vakavuuden, keitä nälvitään koulussa on jo todella hyvä, mutta vielä parempaa olisi, jos itse kiusaajat tajuaisivat asian vakavuuden. Se "viaton" huuteleminen koulun käytävillä saattaa aiheuttaa paljon pahempia asioita, kuin voisi arvata.
Veikkaan, että yksi syy on se, miksi jätetään kertomatta aikuisille, on se, että pelätään kiusaamisen lisääntyvän. En kirjoittanut tuohon edelliseen tekstiin, mutta tästäkin asiasta minulla on henkilökohtaista kokemusta. Hevosleirillä olisin halunnut käydä kertomassa ohjaajalle leirimökissä tapahtuvasta nälvimisestä, mutta aukaisin suuni väärässä paikassa väärään aikaan ja tämä porukka kuuli kaiken. Aina välillä kun aikuisia ei ollut lähettyvillä, tyttöporukka tuli huutelemaan minulle ja muutamalle kaverilleni. Enkä sitten uskaltanut mennä puhumaan asiasta.
Tuonkin jälkeen olisi vain pitänyt mennä puhumaan asiasta. Jos teillä on koulussa kaveri, jolle huikitaan törkeyksiä tai tönitään - ihan mitä vain, voit kannustaa ystävääsi menemään juttelemaan aikuiselle: Rehtorille, kuraattorille, terkkarille tai vaikka vanhemmille. Huomatkaa, kiusaamisen ei tarvitse tapahtua sillä tavalla, että suoraan päin naamaan tullaan haukkumaan. Kiusaaminen voi tapahtua vaikka niin, että joku saa jatkuvasti kommenttia esim. sairauden takia, harottavien silmien takia tai hörökorvista.
En lähde nostamaan itseäni mihinkään korokkeelle ja pitämään torikokousta: "Kuunnelkaa minua, minä olen aina oikeassa" vaan haluan vain saada ihmiset tajuamaan asian vakavuuden ja ennalta ehkäisemään turhia haavoja.
Yksi seikka, mikä on pistänyt silmään kiusaajista on se, että HYVIN moni kiusaajista, on rikkinäisestä perheestä. Vanhemmat eronneet, toinen vanhemmista saattaa olla alkoholisoitunut tai sitten toinen vanhemmista on lähtenyt teille tuntemattomille. Ei kaikki lapset, joiden vanhemmat ovat eronneet ole kiusaajia, mutta näistä ihmisistä, joilla on repalainen lapsuus nousee esiin niitä, jotka alkavat uhittelemaan muita. Kiusaaja saattaa kapinoida omalla kiusaamisellaan omaa pahaa oloansa. Tietysti on näitäkin, joilla on kaikki kunnossa, mutta erehtyvät väärään porukkaan.
Vielä eräs seikka, mikä tuli esiin kun julkaisin edellisen tekstin: Yksikään miespuolinen ei tullut pyytämään anteeksi, mutta moni nainen.
Monelta naispuoliselta tuli heti anteeksipyyntöjä, ihan pikku jutuistakin, mutta ei yksikään mies ja bingo kävi jo: Tiedän, että siellä lukijoissa on ainakin muutama miespuolinen, jolla voisi olla anteeksipyyntö paikallaan. Voisin heittää tähän pienen mielikuvan, että minä kiikun kiikkutuolissa sikari suussa ja odottelen, keneltä tippuu palaute ensimmäisenä, vai tuleeko keneltäkään. Jos ei tuntunut pistoa sydämessä, voivoi.
Kiusaaminen ei rajoitu vain kouluun, vaan työpaikka kiusaaminenkin on melkein yhtä yleistä. Tästä minulla ei ole kokemusta, muutakuin olen kuunnellut tarpeeksi nälvimistä tatuoinneistani, joskus meinaa vähän rusinat rasahdella, vaikka se onkin vain vähän kepillä tökkimistä. Olen kuitenkin sivusta seurannut eräänlaista työpaikka kiusaamista. Asia on sinänsä kinkkinen, että ylä - ja alakouluissa on aina aikuisia jolle voi puhua, työpaikalla ei ole välttämättä lähipiirissä ketään, kelle kertoa. Lisäksi aikuiset tekee samaa asiaa kuin lapset, jätetään kertomatta asioista ja pidetään kaikki sisällänsä, mikä alkaa pikku hiljaa tukahduttamaan ja viemään voimia.
Ihmiset ovat petoja toisillensa. Miksi edes kiusata toisia? Miksi halveksia? Myönnän, itselläni on muutama heikko kohta ja en kiellä, ettenkö olisi joskus toiminut väärin tai alkanut latelemaan sammakoita suustani. Yksi tilanne on A) toinen henkilö alkaa liikaa hönkimään niskaani tai latelemaan mitä minä saan tehdä ja mitä en. Tilanteita tulee esiin koulussa, töissä ja vapaa-ajalla. Mulla repeää totaallisesti pelihousut, jos joku alkaa olemaan varaäitini tai leikkipomoni. Eri asia jos en tiedä mitä teen, tai pyydän apua, mutta sitten kun sitä apua ei oikeastaan edes tarvitsisi ja tilanne on hanskassa ja sitten siihen pomppaa se varaäiti kertomaan mitä minun kuuluisi tehdä. Yleensä osaan hillitä itseni, mutta joskus se armoton sana-arkku aukeaa.
B) Kaveri/työkaveri/koulukaveri on totaallisen laiska tai aikaansaamaton. Koulussa oli vähä ehkä eri. Oli paljon hauskempaa pelleillä kuin tehdä ruokaa. Mutta jos työkaverina on henkilö, joka kulkee edestakaisin: "En mä tuota jaksa tehdä, enkä tuota, tää on iha paskaa!" ja hommat jää roikkumaan niin ROAAR. Kukaan ei pakota olemaan töissä! Jos kaveripiirissä on henkilö, joka makaa sohvalla päivät pitkät juoden kaljaa, tässä vaiheessa minusta saattaa ilmestyä se "varaäiti" ja käyn aina välillä nalkuttamassa että elämällä kuuluisi tehdä jotakin. Vihaan itse tälläisiä persoonia ja silti itse sorrun samaan rooliin, hmm...
Siinä oli kaksi esimerkkiä persoonista, joiden kanssa mulla useen käy niin, että saatan alkaa saarnaamaan heille liiankin topakasti ja se huonoon sävyyn puhuminen saattaa jatkua vielä pitkälle. Tiedän, tiedään, mutta jos joku persoona alkaa minua ärsyttämään, niin sitten se kans ärsyttää isolla Ä:llä.
Ihmisillä on hirveä tarve penkoa toisen elämää ja keksiä vähän paskan puhumisen aihetta. Etenkin naisilla, bingo. Mikä siinä toisen elämässä niin kiehtoo. Ihan kuin omassa elämässä ei olisi mitään vikaa. Aina on joku, jota on pakko nokkia. Jos jonkun kanssa ei tule toimeen, ei ole pakko olla kavereita. Mielummin laiha sopu kuin lihava riita. Mutta täällä vilkuttaa yksi pieni draamaqueen! Joskus pieni draama on ihan tervetullut arjen keskelle, tai no, on vähän tapana pukkia pökköä pesään. Meillä naisilla taitaa olla vain vähän tarve puhua turhaa pölinää ja saada pientä sähinää aikaiseksi. En valita, mutta voin kyllä olla mielelläni mies seuraavassa elämässä. En kyllä valita naisena olemisesta :) Tsempataan jokainen itse itseämme olemaan armollisempia ja keskittymään omaan elämäämme enemmäin, kuin naapurin Ullan. Minäkin yritän olla vähemmän dramaattisempi (aina voi yrittää).
Mä taidan jättää tämän tähän, menee kohta teksti sivuraiteille. Vielä kerran kiitän teitä ihmiset ja olkaa silmät ja korvat tarkkana. Voitte käydä myös peilin edessä vilkaisemassa, oletko sinä joskus sortunut kiusaamiseen. Jos vastaus oli kyllä, olisi ehkä hyvä hetki pieni keskustelu itsensä kanssa. Huolehditaan toisita, eikä jätetä ketään yksin!
Pari tekstiä on vielä keskeneräisinä tuolla tulossa, kyllä ne kohta sieltä tulee julkisuuteen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti